tiistai 11. joulukuuta 2012

Joulunodotusta

Täällä alettiin laittamaan joulukuusia jo heti kiitospäivän jälkeen. Meillä joulukuusi laitettiin toissaviikonloppunja jo. Ja on ihan aito kuusi, täällä ne on vähän eri lajiketta nii neulaset pysyy pidempään. Lämmintä on piisannu, reilu 20 astetta jatkuvasti. Nyt joulukuun puolella on jo vähän kylmempää, eilen oli jopa pakkasta ! Mut kohta kuulemma taas lämpenee. Ihanaa ! Nautin ihan täysillä tästä Texasin säästä, joka tosiaan on ainoo laatuaan, vaihtelee hurjan nopeesti. Eli joulukuusi ja koristeet on jo laitettu aikoja sitten, täällä tosiaa joulukuuseen ripustetaa mitä ihmeellisempii koristeita. On kaiken maailman leluja ja disney-hahmoja ja niitä laitetaan paljon! :D Vähän sama kun jouluvaloissa, oon nyt jo alkanu tottua niihin kyl. Mut en vaan ymmärrä että miks joka puska ja puu pitää olla valaistuna. Ja se et täällä ne valot soittaa musiikkia? Ja vilkkuu musiikin tahtiin. On mulla riittäny ihmettelemistä. Nyt mulla menee tosi hyvin, koti-ikävää on ollu vähemmän, kai kun siihen on jo tottunu ettei ookkaan kotona ja ympäristö täällä on jo tuttua. Onhan sitä tullu oltua nyt jo viis kuukautta täällä. En voi uskoo et aika menee näi nopeesti. Viimeviikolla mut tutustutettiin yhteen samanikäiseen tyttöön meijän koulussa ja meil alko heti sujuu tosi hyvin! Meist on ny jo tullu tosi hyvii kavereita ja nähään melkein joka pv. Perjantai iltana käytiin syömäs ja leffas ja sit se oli meil yötä ja puhuttiin ihan sikana kaikkee. Ja ajeltiin sen jättimäisel autol ympäriinsä. Mulla ei sinällään kauheesti oo sääntöi tääl mun perhees et ei tarvii olla millonkaa kaheksalta kotona. :D Koska noi haluu et en jää mistään paitsi ja et saan mahollisimman paljon kivoi kokemuksii. Oon nii ilonen mun host-perheestä, parempaa en ois voinu saada. Varsinki mun host-äidin kans tehään paljon kaikkee yhessä ja sille on helppo ja kiva jutella kaikkee. :) Nyt aika taas jo rientää ja on aika mennä nukkumaan, kello on puol 10 ja oon iha väsyny ja valmis nukkumaan. :D kumma juttu

maanantai 26. marraskuuta 2012

thanksgiving

Elikkäs viime viikon torstaina oli thanksgiving. Keskiviikkona ajeltiin San Antonioon mun host-äidin perheen luo. Siel oli sen vanhemmat ja molemmat siskot ja niitten perheet. Torstaina syötiin hyvin, kalkkunaa ja perunamuussia ja montaa muuta perinteist ruokaa. Esim. karpalohilloo, salaattii, kinkkua, bataattivaahtokarkkivuokaa ja jotain ihmeen leipämössöö. :D Kaikki oli tosi hyvää, varsinki kalkkuna ja jopa kurpitsapiirakka! Oltiin kaikki ihan täynnä ja otettii vaa rennosti. Perjantaina mentiin kaupoille, koska oli black friday. Sen kummempiin ihmismassoihin ei törmätty, koska mentii vähä myöhässä tai liian ajoissa. Mut en todellakaa tajunnu, et ihan kaikki on alennuksessa! Ei kaikki tietenkää paljoo mut vähäsen ainaki. Ostin vähä vaatteit tosi halval, kaikki alle 10 dollarii. Ja järkkärin 200:n dollarin alennuksel. Käytii kans San Antonion keskustassa river walkil ja kattoo jtn historiallist rakennust. Ihmisii oli tosi paljon. Mun mielest suomessaki pitäis olla tommone loma, joka on omistettu vaan syömiselle ja perheen kans olemiseen. No joulu on, mut siin on paljon muutaki. Lauantaina tultiin kotiin ja eilen, sunnuntaina pistettiin jouluvalot. Eikä täällä laitetakkaan vaa valoja ikkunoihin ja kynttilöitä ja jouluverhot.. Kaikki puskat ja puut pihalla valaistaan erivärisillä valoilla ja katon harjalle laitettiin värikkäitä vilkkuvalopalloja. Huhhuh! Kaiken kruunaa valopallo joulukuusi keskellä pihaa, joka soittaa kovaan ääneen joululauluja ja välkkyy niitten tahtiin. Ja nää viel on sitä mieltä et jotain puuttuu. :D Täällä tosiaan panostetaan iha kunnolla! Voi olla et mulla menee hetki tottuu ajatukseen... Nyt taas koulua ja odotan jo joululomaa, onneks on enää muutama viikko!

maanantai 19. marraskuuta 2012

loma !

Mul on tällä viikolla ny loma, koska on thanksgiving. Viikonloppuna meillä oli pari vaihtarikaverii yötä ja oli kivaa. :) Värjättii mun host-äidin kans mun hiukset tos yks pv ja käytiin kattoo Lincoln-elokuva. Ihme vaa, ku meille ei opeteta koulus yhtää mtn Amerikan historiast? En ainakaa muista et ois. Sit kävin mun host-äidin serkkujen synttäreillä ja tapasin lisää sen sukulaisii, must on nii ihanaa ku kaikki on tääl nii vieraanvaraisii ja ystävällisii. Ja oikeesti juttelee tosi paljon ja hymyilee. Eikä yleensä ollenkaa pinnallisesti. Tänään menin yhen vaihtarikaverin ja sen host-perheen kans Austiniin, eli Texasin pääkaupunkiin. Siel käytiin senaatin talossa tai jossai, mis osavaltion päättäjät kokoontuu. Päästii jopa kattoo jtn kokousta :D Se rakennus oli iha valtava. Sit käytiin Texas-museossa ja oli mielenkiintost oppii lisää Texasin historiast, koska se on ollu ihan oma maansa joskus aikoi sitte. Ja on ihanaa kun ei tarvii mennä kouluun!

maanantai 12. marraskuuta 2012

viikonloppu

Perjantaina lähinnä vaan siivottiin, tai siis minä ja mun host-äiti ku kaikilla muilla oli jtn muuta 'tärkeetä' tekemistä.. :D No ei siin mtn oli ihan kiva siivoo pitkäst aikaa. Täällä meinaa jos tyhjennän tiskikoneen nii noi ihmettelee et oho oot nii ihana ku teet ja ei sun kyl tarvii et anna ku mä. Lauantaina mun host-äiti piti Cabi-merkin vaatekutsut ja meille tuli sen kavereita. Tehtiin kaikkee pientä hyvää naposteltavaa ja oli kivaa, vaik ne vaatteet ei kyl ollu ihan mun tyylisii tai hintasii.. Sen jälkee halusin mennä ite sit shoppailee, joten menin yhen vaihtarin kans. Kulutettiin taas monta tuntia ostoskeskuksessa, eikä ehitty kun muutamaan kauppaan. Ja syötiin japanilaista ruokaa, oon nii rakastunu siihe ! Se on viel parempaa ku kiinalainen, vaik aika samanlaisii ne on. Ostin pari villapaitaa ( joo täälläkin tuli nyt kylmä ), farkut ja pari paitaa. Täält löytää tosi kivoi vaatteita ja kauppoi on hirveesti erilaisii! Myöhällä sit mentii mun host-perheen kans elokuviin kattoo uusin James Bond. Se oli ihan hyvä vaik sen tyyliset leffat ei oo ihan mun lemppareita. Siinä meni aika myöhään, et oltii vast puol kahen aikaan kotona. Sunnuntaina heräsin sitte skypettää isin ja muitten kans isänpäivän kunniaks ja juttelin hansun kans skypes. Illalla menin yhelle vaihtarille niitten etukäteis thanks giving aterialle, koska sen host-äidin mielest on hyvä et nähään eri perheiden tapoi viettää sitä. Ja koska ne ei ite oo kotona ja niitten vaihtarit tulee meille thanks giving:iks. Oli sika hyvää ja kalkkuna ei oo sen pahempaa ku kinkkukaa! Pelattiin sit lautapelei ja korttipelei yhessä. Tänään ei oikein innostanu mennä kouluun taas, vaikka sain about 10 tunnin yöunet :D oon ihan hullu nukkumaan tääl viikollakin, varmaa siks ku en kato telkkarii iltasin. Nyt kiharsin aikani kuluks hiukset ja pesin pyykkiä. Kuivausrumpu on muute tosi kätevä vehje ;)

maanantai 5. marraskuuta 2012

mietteitä

Jos se itkee niin sen silmät kostuu. Kuulin ton yhes biisis nii ajattelin ny kertoo vähän muutaki ku vaa aina ilosta juttua. Koska tosiaan tää ei oo helppoa, vaikka ny on jo tottunu kaikkeen ja tietää koulussaki et mitä millonki kuuluu tehä. Mut se et on erossa kaikist kavereist, tutuist ja perheestä ei oo helppoa. Uudet kaverit ja "perhe" on tietenki ihania mut ei ne korvaa mitään. Ja täällä alkaa tosiaan arvostaa asioit mitä oli suomessa, joita ei aikasemmin edes huomannu. Tai niit ei pitäny tärkeenä. Ikävä on tosi vahva tunne ja se tulee välillä ihan pienestäkin. Jos vähänki ärsyttää joku asia tai joku ei suju. Hassua on, et samaan aikaan on surullinen ja ikävöi, mut ei kuitenkaan lähtis pois. Onnellisii hetkii on niin paljon, et usein unohtaa kaiken muun. Mut ny ymmärrän kyllä hyvin niitä vaihtareita, jotka on tullu kesken vuotta kotiin. Ei oo helppoa tämä, ei. Mut todellakin sen arvosta.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Halloween

Viime viikonloppuna meil oli halloween-bileet kotona. Kutsuttiin vaihtareita ja pari muuta noitten tuttua. Oli sika hauskaa, kaikki pukeuduttiin ja meijän perhe oli zombi/pelottava teemalla. Koristeltiin talo ja oli kaikkii halloween-teema ruokia. Oltiin piilosta ulkona ja piilouduttii naapureitten etupihoille, autojen ja puskien taakse. Oli tosi kuumottavaa kykkii jonku pihalla. Ja parast oli et aikuisetki oli mukana, eikä meistäkää tuntunu yhtää typerältä, se oli vaan iha sika hauskaa! Myöhällä sit katottiin kauhuleffoja ja mentii nukkuu vast neljän aikaan aamuyöllä. Sunnuntai meni vaan lepäämiseen eikä tehty mitään. 
Oikee halloween päivä oli viime keskiviikkona, joten pukeuduttiin taas! Ostettiin tosi paljon karkkia sitä varten ja satoi ihmisii oli liikkeellä täs meijän naapurustos. Mentii etupihalle jakaa karkkia ja pienimmät lapset oli nii peloissaa ettei uskaltanu eikä halunnu tulla meijän pihalle. Osa vanhemmist raahas ne itkevät lapset sit hakee karkkia. Loppuillasta sit menin itekki, koska mun host-äidin mielest mun on pakko kokee se. No must tuntu vähä hölmöltä, mut kävin vaa parissa tuttujen talossa, joten se oli iha ok! Karkkia jäi yliki joten sitä ny riittää.. Meil oli viimeviikolla hissan koe, joka oli monivalinta. Ja saatii pitää muistiinpanot ja kertausmoniste mukana, joten se oli ihan liian helppo. No sit ku se opettaja näytti meille meijän numerot se alko kehuu mua iha sika fiksuks, koska sain 98% oikein... No mua vaa nauratti ja kerroin sille et suomessa mä kirjotan kaks esseetä hissan kokeessa, ilman muistiinpanoja. No se sit vaa totes et koulusysteemi kusee täällä. Mut järkyttävintä on se, et kolme ei läpässy sitä koetta mun ryhmästä..... 

homecoming

Noniin, oon pahoillani ku ei oo tullu kirjoteltuu hetkeen. Arki-illat vaan kuluu nii nopeesti ja ku yritän ain käydä kävelemäs ja sit iltaruokaan menee aikaa kans. Ja meen nykyää aina 10-11 aikaa nukkumaanki. Nojoo, siis mulla oli homecoming 19 pv. Eka perjantaina oli amerikkalainen jalkapallopeli, johon menin mun koulun vaihtareitten kans. Harmi vaa et hävittiin 30-6.. Nojoo oli kuiteski kivaa ja sika hienoo nähä kui se joukkue juoksi ison lipun läpi siin alussa. Väliaika show oli kans hieno! Bändi oli tosi iso ja vastustajakoulu oli valmistellu kunnon esityksen. Lauantaina oli sit homecoming-dance. Menin yhen suomalaisen vaihtarin kans. Oli ihan kivaa, vaik meil oli vähä ulkopuolinen olo ku kaikki tanssi siel ja ei oikei viititty. Ja muistu mieleen ala-asteen diskot, et vähä sellane fiilis niis on. Mut oli kyl siistii ja hyvää musiikkia! Ja oli kiva laittautuu vaihteeks. Sunnuntaina mentiin hounted-houseen, mikä on niinku kummitustalo. Se oli ihan sika pelottava ! Ensinnäki se oli pellolla, joka oli ku suoraan jostai amerikkalaisest kauhuleffast maalla ja toiseks siihen oli panostettu ihan sikana! Kaikki ne hahmot melkein oli oikeit ihmisii ja ne oli meikattu ja puettu tosi hyvin. Kesti melkein tunnin kävellä se koko juttu läpi ja koko ajan jostai hyppäs joku tai jtn tapahtu nii et pelästy. Olin iha kauhuissaan! :D:D Se ei todellakaa ollu mtn lintsin kummitusjuna-kategoriaa. Lopussa oli mies joka jahtas meit moottorisahalla, joten pari mun kaverii ja minä lähettii juoksee karkuun. :D No se ei ollu hyvä idea, koska mä ja yks toine vedettii lipat siihe tomuseen maahan. Se oli kuulemma tosi hauskan näköst, mua ei kyl kauheest vieläkää naurata :D:D Ainiin ja perjantaina, texasilaisen perinteen mukaan mäki tein itelleni 'mum':in. Eli se tehään suurimmaks osaks nauhoista jotka on koulun värien mukasia. Ja liitetään ne johonki kukkaan tms. Mut porukka oli iha hullu niitten kans, joillaki se oli nii iso et ne melkei peitti ittensä niil kokonaa. Kannattaa googlaa ! Ne kuvat ei oo mitenkää liioteltui.

torstai 11. lokakuuta 2012

koulu on kyl kummallista

Eilen, meijän äikän ope lisäs 10% kaikkien koetuloksiin, jotta enemmän porukkaa pääsis läpi ja et ois ees joitakin ketkä saa 100 %. :D:D Mulle ihan käsittämätöntä.... Helpottaahan se toki niitten koulunkäyntii kenellä on vaikeuksii, mut ei ne oikeesti opi tolleen kyllä yhtää mitään.. Toinen, mikä on outoo nii on se, et turvallisuussyistä pitää olla student ID koko ajan mukana ja Hall-Pass jos menee käytävälle. Noh ihan kaikki maikat ei totakaan kyl noudata. Ja koulubussissa pitää skannaa bussikortti ku tulee bussiin ja ku nousee pois. Ilman sitä ei kyytiin pääse. Ja huhhuh mikä rasitus on viimepäivinä ollu, koska meen homecomingiin yhen vaihtarikaverin kans, joka taas ei oo samassa koulussa. Noh en tietenkää ajoissa hoitanu sitäkää asiaa, joten mulla oli kaks päivää aikaa hoitaa kaikki paperit mitä mun koulu sen takia tarvii. Eli kopio sen student ID:stä ja suositukset koululta ? Nojoo, se ku on tunnin matkan pääs nii en kerenny sellast hommaa, plus et sen koulu ei kirjottanu sitä koska ne halus jonku valmiin kaavakkeen, jota meijän koululla ei sit ollu.. Huhhuh. No menin sit kansliaan ja se sihteeri vaa valitti et ku oon liian myöhässä ku perjantai on vika palautuspv.. Pisti vihaks ja sanoin et oon suomesta enkä ymmärtäny ohjeita, ei kyl totta mut meni läpi :D. Se pyys sit jonku mukavan auttaa mua joka lupas hoitaa asian. Mut on ärsyttävää et kuin tarkkaa kaikki on... Syy on kyl turvallisuus ja ymmärrän sen, koska on paljon todennäkösempää et tapahtuu jotai täällä ku suomessa. Sopetumista siis kyllä riittää ! Ainii ja kahes kuukaudes oon unhotanu ruotsin, en muistanu miten lauletaan hyvää syntymäpäivää ruotsiks......

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

tuumailuja

Mietin tässä just että jos ei muuta nii ainaki itsehillintä kasvaa täällä. Ku joutuu sopeutuu erilaisiin tapoihin ja ku ei ihan vielä oo nii läheinen esim. perheen kans et viittis ihan kaikkea sanoo jos joku asia ärsyttää. Ja se, että koulussa jos on väsyny tai huonolla tuulella, nii pitää jaksaa hymyillä, jutella ja vastata typeriin kysymyksiin, joille ei tuu loppua. Usein ne on kyl samat ihmiset mitkä kyselee :D Mut ei täällä kovin usein oo huonolla tuulella, niinku kotona ehkä oli liianki usein. Muutenki jotenki tehokkaampi ja meen esim. aikasin nukkumaan, 10 ja 11 välillä. Ja nyt voin sanoo et parina päivänä oon jopa odottanu kouluun menemistä! Nyt koska parin viikon päästä on homecoming, tosi monet tytöt kantaa ruusukimppuu ja keksirasiaa mukana pojilta jotka kysy niit pareiks sinne. Tääl pojat kysyy tosi söpösti ja näyttävästi, esim. tekee käytävän täydeltä kylttejä mis lukee jokases yks sana, tyyliin "Will you come to the homecoming with me ?" Mun host-vanhemmat lähti Irlantiin lomalle, joten noitten mummo tuli tänne meit vahtii :D

Cowboy- kulttuuria on jäljellä aika vähän, mut näkee esim. kahviloita ja kauppoja jotka on vielä "old west" tyyliä. Jotkun tosin käyttää cowboy- bootseja ja hattuja ihan arkenaki. Varsinki tapahtumissa näkee paljon ihmisii ketkä pukeutuu. Enemmän maalla ja vähemmän kaupungissa, mut odotin kyllä et näkyis enemmän. Texasin aksenttiakaan ei täällä oo,koska on nii iso kaupunki ja paljon muualta muuttaneita, mut oon kyllä maalla asuvien kuullu puhuvan sitä !
Nyt alussa en viikolla vielä oo pahemmin menny mihinkään, osittain siks et oon 5 maissa vast kotona ja iltaruualla kaikkien pitäis olla kotona. Ja vaikka paikalliset juttelee tosi paljon koulus ja on mukavii, ne ei aina tarkota et haluis välttämät olla kunnon kavereita. Plus et monilla on nii ettei hirveesti viikolla sais olla kavereitten kans. Mut viikonloput mulla on aina täynnä ja arkiki on iha mukavaa ! Mut kyl mul vapaa-aikaa on ihan reilusti, ku ei läksyjäkään oikeestaan tuu. Mut kohta alotan jonku harrastuksen, nyt on menos suunnittelu ja kokeiluvaihe. Eka meen koittaa potkunyrkkeilyy parin kaverin kans :) Ja Hannele, ei mul oo tylsää :D:D

tiistai 9. lokakuuta 2012

kysymyksiä !!

Hei te kaikki kaverit ja muut ketkä luette tätä, ois kiva tietää et onks teillä jotai mitä haluisitte erityisesti tietää ? Koska kirjotan aika yleisluontoisii asioita ja varmaa joitaki saattaa kiinnostaa jotku tietyt asiat. Ja tuntuu hassulta vaan kirjottaa jotakin :D vähän ku yksinpuhelua. Nii laittakaa mulle vaikka facebookkiin tai kommentoikaa jotai kysymyksii jos tulee mieleen nii vastailen niihin sitte :) ! samalla näkisin vähän kans et ketkä tätä ees lukee ! :D


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

telttailua

Noniin, tultiin just kotiin telttailemasta, eikä pitkään aikaan oo lämmin suihku ollu nii tarpeeseen ku nyt. Olo on tosi väsynyt mut onnellinen, koska oli sairaan kivaa ! Jo perjantaina muutama vaihtari tuli meille yöksi ja ilta meni cluedoo pelates ja naapurin läksiäisis. Meni tosi myöhään ja skypetin yöllä kotiin mummolle ja kummitytölle ja serkulle <3 Aamulla sit tuli loputki vaihtarit ja lähettiin kolmella autolla Oklahomaan telttailee. Ajomatka oli n. puoltoist tuntii. Täällä muuten ajetaan siihen telttapaikalle asti ja siellä on vessat ja suihkut ja vesihanat lähellä.. No ei siinä mitään, mukavempi niin :D Ilma oli kylmä, vaan noin. 10 astetta, eli oli aika kylmä ! Ja noi nauro et ei mun pitäis palella koska Suomes on tyylii aina noin kylmä...  Käytiin kävelemäs pitkä reissu läheises luonnonpuistos. Tääl metsät on tosi erilaisii ku Suomessa, ihan outoi kasvei ja eläimiiki. Illalla istuttii notskilla ja syötiin hodareita ja smors-nimisii keksei, jotka tehää nii et paistetaan vaahtokarkki ja pistetää se suklaan kans keksien väliin. On muuten hyvää ! Aamupalaks syötiin kunnon texasilainen aamupala, eli makkaraa ja munakasta tortillan sisäl salsan kans. Kuulostaa oudolta mut tosi ihanaa ! Sit mentiin drive-trhu eläintarhaan jossa laulettiin paljon onnea vaan sen paikan yhelle työntekijälle jolla oli synttärit, nii seittemällä eri kielellä :D Se oli niin kiitollinen et päästii ulos autosta kattoo lumitiikerii tosi läheltä. Oli tosi hauskaa koska ku lähti juoksee häkin ympärillä nii se tiikeri juoksi kans. Ja päästii ihan tosi lähelle sitä, välis oli vaa kanaverkkoo ! Siel oli ainaki hevosii,aasei,strutsei,kameli,biisoneita,puhveleita,bambei ja antilooppei ja pari sarvikuonoo. Ja kaikki muut paitsi sarvikuonot oli vaa vapaana ja tuli autolle ja syötettii niitä. Oli älyttömän hauskaa ku esim kameli ja hevonen tunki päänsä auton ikkunast sisää :D:D: naurettii nii paljon !! Sieltä sit mentii syömää friteeratut piirakat, mikä on joku perinne-herkku. Oli sika hyvää mut tosi rasvasta..... Kaiken kaikkiaan oli niin ihana viikonloppu et ei oo pitkii aikoihin ollu. Ja meist vaihtareist tulee koko aja vaan läheisempii keskenää.

perjantai 5. lokakuuta 2012

eka kiva koulupäivä

Tänää jotenki mulla oli tosi kivaa koulussa ! Niin ei kovin usei kyl tapahdu :D Aamulla oli koulun kirjastos vaihtareitten tapaaminen, mihi tuli kylläki vaa minä ja yks toine. Mut meil oli laatikolline donitsei (mitkä on muute sairaan hyvii täällä) ja oli mukavaa! Liikuntatunnilla en taaskaa joutunu tekee mtn, koska silmälaiseilla on vaarallista pelaa polttopalloo. :D::: Enkun tunnilla opetin porukkaa puhuu suomee, koska ne on iha sika kiinnostuineit kaikest mikä liittyy Suomeen ja kyselee koko ajan hirveesti. Se on tosi kivaa ja siin tutustuu ihmisiin samalla helposti. Ja sain mun numerot ekalt kuudelta viikolta (joo tääl annetaa numerot tosi usein) ja kaikki oli yli 90%. Ihmettelin kyl koska en koe et oisin tehny paljoo mitää, mut tääl vaatimukset ei todellakaa oo suomen tasoo. Vikalla tunnilla oli "pep rally" joka pidetään salissa joka kerta ku on kotipeli. Eli koko koulu änkee saliin ja cheerleaderit kannustaa ja futisjoukkue kävelee saliin viimesenä ja istuu edessä. Sit tanssijat ja cheerleaderit esiintyy ja on lauluu ja huutoo ja liian kova-äänist musiikkii ja bändi soittaa.. Sen on niinku tarkotus nostaa yhteishenkee ja antaa onnee illan peliin. En useinkaa sanois näin, mut oon oikeesti tosi ylpee ittestäni, koska kaikki ihmettelee tääl koulus et miten ihmeessä uskalsin lähtee ja eiks oo iha kamalaa ja se vaikeeta ku joutuu lähtemää ja kaikkee. Nii eihän tää todellakaa oo helppoo, mut omast mielest suoriudun kyl tosi hyvin ! Ja oon nii kiitollinen et sain mahollisuuden tähän. :) Tänään mennää viel naapurin läksiäisiin, ku se muuttaa vuodeks australiaan töihin. Eli vähän ku vaihtoon mut se vaan ei mee kouluun. Toiki ois sika siistii tehä joskus myöhemmin! Ja sit pari vaihtarikaverii tulee yöks ja aamul sit lähetään telttailee :)

maanantai 1. lokakuuta 2012

lisää hupsuja juttuja

-jos on jalkapoikki, nii saa kainalosauvat, ei keppejä
-koulussa puolissa vessoista lukot on laitettu väärään kohtaa, nii et ne ei toimi
-liikunnassaki pidetään kokeita
-ennen liikkakoetta maikka antaa luettavaks paperin mis on kaikki vastaukset
-suurin osa kokeist on monivalintoi 
-opettajat antaa uusii kokeen sillee et ne kertoo vastauksii, jotta kaikki pääsee läpi
-samoi asioit jankataan tosi kauan 
-mä olin melkei ainoo kuka sai kokees täydet pisteet helposta tehtävästä
-pari tyttöö ihmetteli et mite suomessa ja muuallaki voi olla mäkkäri josta saa hampurilaisii
-koulubussin numero ja reitti vaihtu ilman mitää kunnon ilmotusta
-ruokalastakaan ei saa lähtee ennen ku kello soi
-kännykkää ei saa käyttää käytävillä, eikä ruokalassa ollenkaa
-yks ruokakauppa maksaa asiakkaille 5 senttii jos ne tuo omat muovipussit
-ruokakassit on pieniä ja ohuita, joten joka kauppareissulta tulee n. 10 tai enemmänki pikkumuovikassia
-kierrätettävät jutut pistetää kaikki samaa astiaan (pahvi,muovi,metalli,yms.)
-ihmiset pyytää anteeks jos ne vaan kulkee sun ohi ahtaas käytäväs, vaikkei ne ois ees koskenu/tönässy    ollenkaa
-maitotölkkien sijast näil on hillittömii maitopulloi, varmaa 3 l kokosii ? 
-perunamuussi, browniesit, yms tehää aina valmispaketista
-päivämäärissä kuukaudet kirjotetaan ennen päivää
-koulussa porukka alkaa juttelee jopa vessas. taisiis ku pestään käsii/laitetaa hiuksii tai jotai
-kaikki kehuu toisiaan paljo enemmä, jopa tuntemattomii
-koulussa erilaisetki oppilaat hyväksytään paljon paremmin, eikä muille naureta jos ne kömmää jtn, esim kaatuu portaissa tai tippuu tuolilta, kaikki on vaa huolissaan et sattuko niitä

huisi viikonloppu

Perjantaina oli mun vuoro kokata iltaruoka viidellä dollarilla. Eli koulun jälkee ruokakaupas meni varmaan tunti ja host-iskä odotti autos koko sen ajan. :D Suomes ois ollu nopeempaa ku tietäis ees et mist hyllylt löytyy mitäki ja mitä mikäki suunnillee maksaa. Nojoo onnistuin kuitenki hyvin, tein pastaa ja pakastevihanneksii tomaattikastikkees. Ja lisäks patonkii. Viel ei olla äänestetty et kuka voittaa. Ja koska oli tylsää illalla, mentii host-vanhempien kans ravintolaan jälkkäreille ja syötii suklaakakkuu ja sellast keksikakkuu. Ihan sairaan hyvää !

Lauantaina sit skypetin taas kotiin, niinku joka viikonloppu. Täl kertaa ei kyl ollu koti-ikävä onneks :D Eikä se koskaan oo jatkuvaa, välillä vaa tulee ja sit sen unohtaa. Iltapäivällä sit menin parin vaihtarikaverin kans shoppailee ja syömäs ostoskeskukses. Löysin ihanan mustan hameen, kengät, pitkähihasen ja koruja alennuksest. Meil oli tosi hauskaa ja oltii siel varmaan 5 tuntia. Sen jälkee oltiin kaikki iha poikki. Toinen niist jäi meille yöks kans.

Aamulla sit toisen meist piti lähtee baseball-peliin. Noh mua väsytti eikä oikei huvittanu mennä mut sit lähin onneks kuitenki ! Matkalla haettii donitsit aamupalaks, nam. ;) Oli tosi kivaa eikä ollu tosiaan tylsää niinku luulin. Ja seki oli tosi isolla stadionilla ja paljon porukkaa, vissii 40 000? Syötiin hodarit niinku asiaan kuuluu. Ja onnistuin polttamaan mun naaman ekan kerran. En onneks pahasti. Illalla sitte oltii tosi nälkäsii eikä ollu ruokaa kotona ja ehotin sit mäkkärii. Ei mikää fiksu ehdotus, mut tekipähän mieli. Eikä olla käyty kertaakaa nii piti käydä tsekkaa et onks mitenkää erilaine ja olihan se vähäsen. Pitää ny alkaa vähän rajottaa tota herkkujen syömistä..... Se ei vaan oo nii helppoo ku kaikki täällä syö.

Jokatapaukses, oli tosi ihana viikonloppu ja oon tosi ilonen et oon täällä. Ja et oon saanu tän mahollisuuden, koska vaikkei ain oo kivaa ja helppoo nii on tää aivan mahtavaa :)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

kipeenä

Oon ny ollu kipeenä kotona kolme päivää.. Alkaa jo telkkarin kattomine ja koneella istuminen kyllästyttää. Huomenna meen jo kuiteski kouluun ! Täs yks ilta mun host-äiti kävi ostaa hennatatska-ainetta ja piirs muutamille vaihtareille tosi hienot tatskat. Sit ku sitä jäi yli nii se teki mullekki ja päädyin sit ottaa kaks. :D facebookis on kuvat. Eilen meijän naapuri tuli käymää, joka muuttaa australiaa vuodeks ja menee töihin. Se teki itellee sit kans tatskan ja se oli nii hieno et munki piti ottaa. Haha ! Toivottavast noi ei osta sitä enempää tai ollaan kaikki iha täynnä niitä. Mun host-siskolla on varmaa 5.. No tosiaa ny oon ollu aika surkeena ja kummasti iskee koti-ikävä ku ei tee mitää muuta ku makaa. Ja ku on muutenki huono olo nii se vaan pahentaa. Itkin äitille skypessä ainaki 2 tuntia ja se helpotti :D Tänää on jo iha hyvä fiiilis ja oon valmis menee kouluunki huome. Mua varmaa odottaa muutamaki koe siellä ku meen.. Onneks ne ei tääl oo vaikeita, vaik ne tehäänki kuuden viikon välei. Mut samoi asioit jauhetaa tosi kauan ja esim. mediakurssilla koe on vaa power-point esitys. :D Sisustussuunnittelust sain jo kympin. Ei siellä kyl mitää olla suunniteltu, puhuttu vaa siit et mite talot on muuttunu alkuperäis amerikkalaisten ajoist tähän päivään.. Eli aika tylsää. Noh onneks tääl on kaikkee muuta kivaa nii ei haittaa vaik koulu ei ookkaa niin kivaa. Täl viikol meil on ollu sellane kilpailu kotona, et kuka tekee parhaimman iltaruuan vaa viidel dollarilla. Perjantain on mun vuoro ja teen varmaa kasvissosekeittoo. Tollaset kivat pikkujutut piristää arkee kummasti !

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

hassuja juttuja


Tässä vähän outoja ja hassuja juttuja täältä:

-siivoomista on se jos suihkuttaa kokolattiamattoon jtn haju/desinfiointisuihketta
-euroopassa ei pelata amerikkalaista jalkapalloa, koska ei oo tarpeeks tilaa kentille
-kaikki eurooppalaiset pelaa tennistä
-murot on pelkästään terveellisiä jos niis lukee et on enemmän oikeeta viljaa tms.
-koulussa ei saa käyttää kännykkää käytävällä eikä ruokalassa
-sukat voi vetää ylös ku käyttää sortseja ( tennissukat+sandaalit- yhdistelmä on ok)
-hyvin pukeutuvat ja hyvännäköset pojat voi käyttää lastenreppua jossa on jotai ukkoja piirretyistä
-suomessa on aina kylmä ja talvi
-amerikka on ainoo paikka maailmassa mis on toimiva demokratia
-suomi on sveitsin naapurimaa
-multa kysyttiin et suomennetaanko me esim. taylor swift:in laulut suomeksi
-yks poika ihmetteli et eikö me oikeesti kunneella country- musiikkia
-koirii ei todellakaan käytetä lenkillä joka päivä, ne vaan päästetää takapihalle ( ei ihme et koko ajan on ilmotuksii karanneist koirista )
-jotkut luulee et suomessa puhutaan englantia
-kaikki hymyilee valokuvissa nii et hampaat näkyy
-kaupassa verot lisätään tuotteisiin vasta kassalla, eli hintalaput ei pidä paikkaansa
-postia lähetettäessä kirjeet pistetää omaan postilaatikkoon, josta postinkantaja ne sit ottaa
-moottoripyräilijöitten ei oo pakko käyttää kypärää
-koulusta ilman lupaa poissaolo/sieltä lähteminen on laitonta
-majoneesii laitetaan voileivän päälle ( eikä leipää syödä koskaa aamupalaks vaa lounaaks )

HUOM, osa noist ei paikkansa pitävistä jutuista on yksittäisilt ihmisilt kuultui, ei mitää yleisii käsityksii täällä !

kuulumisia

On muuten tosi ärsyttävää keksii noit otsikoita.. Perjantaina menin suomalaisen vaihtarin kans Grapevine Mills ostoskeskukseen. Käytiin syömäs ja kierreltii, oli tosi mukavaa puhuu suomee välillä! Ihmiset vaa tuijotti meit :D täällä ei paljoo muuta kuule kun espanjaa ja enkkuu tietenki. Illalla sit tuli kauhee kurkkukipee vaik ny lämpötila on taas jtn 30.. Lauantaina menin muutaman vaihtarin ja host-perheen kans toiseen ostoskeskukseen pyörimään. Mä rakastan näit kauppakeskuksii täällä. Tänään (sunnuntaina) mentiin aamulla brunssille saksalaiseen ravintolaan syömään buffettiin. Ei kyllä ollu yhtään oikeesti saksalaista, mut ihan ok. Seura oli tosi kiva kuitenki, vaihto-oppilaita ja host-perheitä. Suurin osa niitä kenen aluevalvoja mun host-äiti on. Must on nii kiva olla vaihto-oppilaiden kans ku on nii paljon yhteistä vaik ollaan kaikki tosi erilaisii ja ihan eri maista. Mut pelkästään se et on Euroopasta nii yhdistää kummasti. Ja voidaan nauraa yhessä ja puhuu asioist mistä ei tykätä kans. Must ois tosi kiva saada kuvii täältä, mut toi mun digikamera tosiaan on tosi huono :( heti seuraaval lomalla lainaan näitten järkkärii ja kiertelen joka paikas vaan ottamas kuvia, lupaan ! Nyt tosiaan oon kipee ja noi laitto mulle vaik minkälaisii pillereit ja litkui mitä mun pitäis ottaa mut taidan jättää välistä. En mee kouluun, joten saan vaa makoilla ja kattoo telkkarii koko päivän. Jes ! Vaik kipeenä olo täällä ei kyl oo nii kivaa, koska ei haluu missaa mitään kivaa. Ja ny huomasin et on iha vähä tullu painoo, täytyy skarppaa :D ja alotan kohta jonku harrastuksen koulun ulkopuolel, esim. kuntonyrkkeilyn tai jotai :)


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

lentokentällä

Nonii vaihdoin fontin... Niin unohin kertoo et löysin perjantain mun hääpaikan :D se oli sairaan iso ja hieno hotelli lentokentän lähellä. Sitä on vaikee kuvailla ku se oli nii erikoinen ja isoin rakennus mitä oon varmaa ikin nähny. Harmi vaa et se on täällä ! Noh mentii host-momin opettajakavereitten grillijuhliin ja illalla katoin leffan Vow. Se oli hyvä ja Channing Tatum on kyl ihana. Tänään sit mentiin taas vastaan uusii vaihtareit, toinen espanjast ja toine italiast. Meit oli siel kauhee lössi ja kaiken maailman ilmapallot, liput ja kyltit mukana ja ne vaihto-oppilaat oli aika hämmentyneitä siit ihmismäärästä. En kyl osaa kuvitellakkaa mite onnellisii ne on ku pääs tänne. Koska ihan varmaa ne jo ajatteli ettei pääse ollenkaa ku perheen ja koulun löytäminen kesti näin kauan. Just äsken kävin sit lenkillä, koska vaikken viel oo lihonnu nii kohta lihoon. Tääl on vaa nii paljon kaikkee hyvää ettei voi jättää syömättä. Ja ajattelin keksii jonku harrastuksen itelleni, koska huomaan et ny ku arki on tasottunu vähä ja on enemmä hetkii millon ei tee mitää nii alkaa tulee alakulosemmaks. Ja tulee koti-ikävä. Ja koulun aktiviteeteist en oikei löytäny mitää joten täytyy ettii jtn. Tääl on kyl onneks kaikkee mahollist tarjolla. Mut suurimman osan ajasta oon kyl tosi ilonen ja tykkään olla tääl. :) enkä malta odottaa Halloweenii ! Ja nää kuulemma panostaa tosi paljon. Oon pahoillaan etten oo laittanu kuvii viel. Mut mun digikamerast loppu patterit tosi nopeesti enkä oo laittanu uusii viel. Plus et ku oon tottunu järkkäriin nii kuvanlaatu oli nii kauhee niis kuvis etten viitti enää ottaa :D saan lainata tän perheen jäkkäriä, mut en oo viel lainannu. Se on nii hankalaa ku ei ikin tiijä oikei et millon tulee jotai kuvattavaa.. Mut yritän ny aloittaa ! Nyt alkaa huomaa kunnolla et kui erilaist tääl loppujen lopuks kuitenki on. Esim. uskonnost puhutaa paljon enemmän ku suomessa ja sipsit on ruokaa eikä herkkua ja syödään vaa kolmesti päivässä ja kaikki puhuu toisten seurustelukuvioista koko ajan (myös pojat tosi paljon). Ja noita eroja riittää :D Huomenna pitäis taas raahautuu kouluun ja ens viikolla on kans hissankoe, johon yritän lukee. Ja vaik ymmärrän tunneilla oikeestaa kaiken, nii on iha eriasia sit muistaa ja sanoo omin sanoin.. Saa nähä miten menee. Ainii, tääl on ny 20 astetta lämmintä enää ja mä jäädyn. Taisin sopeutuu ilmastoon vähä liianki hyvin ;)

perjantai 14. syyskuuta 2012

5 viikkoa

Nyt oon ollu tääl jo suunnillee 5 viikkoa. Aika menee nii nopeesti et sitä on vaikee käsittää. Niin paitsi koulussa tunneilla aika vaan matelee... :D Meil on ollu pari testiä jo, sisustussuunnittelutestist sain varmaa täydet pisteet koska se oli nii ala-aste tasoo. Toinen oli enkus, mut se oli ryhmän kans joten ei yksin tarvinnu osaa mitään. US-history pistari oli kans helppo. Mut oon aika varma et ne vaikeutuu siit viel.. Ja näihin sääntöihi on vaikee sopeutuu välillä, koska osa niist on nii typerii mun mielest et en oo tajunnu ees et joku asia vois olla kiellettyy. Esim. kännykän käyttö käytävällä. Yks pv tekstasin käytävällä ja joku opettaja pysäytti mut ja kysy et onks toi sun kännykkä. No olin iha pokkan et joo on tietenki et miten nii. Ja oisitte nähny sen ilmeen ku se luuli et olin tahallee röyhkee tai jtn ja tääl on tosi tärkee kunnioittaa opettajaa.. No sit tajusin et oho se onki kiellettyy vissiin ja koitin sanoo et oon vaihtari enkä voinu tietää sitä. Nii se meni sit sönkkäämiseks ja se opettaja alko matkii mua ? Se oli ainaki tosi rohkaisevaa :DD:D noh ei se mitää, koska se ei kuitenkaa ottanu mun kännykkää pois. Koska joudutaa maksaa 15 dollarii et saa sen takasi kansliasta.. Tänää aamulla meil oli meijän koulun vaihtareiden tapaaminen ennen kouluu. Se oli tosi kiva vaik meit ilmestyki paikalle vaa kolme kuudesta. Sen järkkäs kirjastonhoitaja joka pitää tästä lähin tapaamisen vähintää kerran kuussa. Ja tullaa yhes pitää hauskaa ja puhuu hyvist ja huonoist kokemuksist yhes. Tosi ihanaa et joku vaivautuu urhaa vapaa-aikaa vaa meijän takia :) tääl ihmiset on muutenki tosi mukavia ja kohteliaita koko ajan. Nyt illalla mentii lentokentälle uutta vaihtarii vastaan. Oon nii ilone ku pääsen tutustuu kaikkii vaihtareihin eri maista, se on nii avartavaa ! Eilen iski aivan kauhee koti-ikävä illalla, et ei tää koko aikaa oo nii ihanaa kuitenkaa :) mut kyllä sen arvosta ja tiedän et se on ihan normaalia. Mut ei oo helppoa. Ja vaihdoin nyt sit fonttia ku kaikki valitti :D

lauantai 8. syyskuuta 2012

shopping

Kouluviikko meni nopeesti (onneks) ja torstaina näin Eerikaa, joka oli siis kuninkaantien lukios kans. Oli ihanaa puhuu suomee ja nähä joku jonka jo tunsi ennestää. Haettiin eerika suoraan koulusta ja mentii uima-altaalle. Perjantaina taas uus haastattelu, tällä kertaa perheesee joka asu maalla ja niil oli lehmii ja koirii ja heppa. Mut se ei silti ollu kaukana kaupoista sun muista, ois sika ihanaa asuu tollee. Paitsi ilman niit eläimii :D. Tänää soitettiin yhelle vaihtarille joka vasta tuli tänne torstaina ja mentii sen ja sen host-äidin kans Grapevime Mills kauppakeskukseen. Mä rakastan näit kauppoi täällä ! Ja vaikkei tääl oikeestaa halvempaa oo nii halvempie vaatteiten valikoima on isompi. Sit söin kaneli-prezelin, joka oli sairaan hyvää ! Täytyy tosissaan alkaa liikkuu, vaik oon kyl käyny lenkillä tääl. Ku käy sääliks toi koira, koska tääl ei viedä koirii kävelylle vaa ne päästetää takapihalle. Ostin vaa kengät, hupparin ja pari toppii, koska en tietenkää ottanu tarpeeks rahaa mukaa. Koska eka meijän piti vaa mennä syömään eikä kauppoihi :D Ootan jo home-coming tanssei, vaik meenki sinne tyttöporukal vaan. Mut parempi se ku mennä jonku jätkän kans ketä en ees tunne. Mut siit tulee hauskaa ! Nyt alan jo viihtyy vähä paremmin koulus ja joka päivä tutustun johonki uuteen ihmiseen ja paremmin niihi kenen kans oon aikasemmin jutellu. Mut koulu ei tosiaan oo yhtää vähemmän tylsää vaik mun lukkarist puuttuki matikka sun muut aineet. 

Pitäkää hauskaa siel ja terkkuja ! :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

viikonloppu

Viimeviikonloppu oli pitempi, koska maanantaina oli labor-day, eikä kouluu ollenkaa. Perjantaina käytiin syömässä meksikolaista, mikä on iha ok mut kestää hetki alkaa oikeesti tykkää siitä. Koska se on iha erilaista ku ne tortillat mitä tehään kotona. Sit menin host-momin kans haastattelee perhettä, johon vast on tulossa vaihtari. Viel on joku 100 vaihtarii ketkä ei oo löytäny perhettä täältä, joten osaan todellaki arvostaa sitä et pääsin tänne. Ja viel näi ihanaan perheesee ! Yritetää koko aja löytää perheit mut kukaa ei oikee innostu siitä ja kaikil on kauheesti ennakkoluuloi. Harmi. :( Nojoo lauantaina tehtii haastattelu perheesee mis oli suomalainen poika, oli kivaa puhuu suomee vaihteeks. Vaik se oliki vähä outoo aluks :D Sit oli EF:n vaihtaritapaaminen, jos oli jtn 30-40 vaihtarii ja niitten host-perheet. Oli tosi arvartavaa nähä et minkälaisis perheis muut asuu ja kuulla et miten niillä menee. Enkä oo ainoo kuka ei ollu kovin innoissaa ekast kouluviikost. Mut ny sujuu jo paremmi ! Sit käveltiin sen tapaamisen jälkee siin lähistöllä, mikä on tehty/jätetty näyttää samalt ku siihe aikaan ku oli viel cowboyt ja sun muut. Se oli tosi siistii vaik oliki sairaan kuuma. Joku vajaa 40 astetta, taas vaihteeks. On nii outoo tulla koulusta ja on iha kesä, mut pukeutuu normaalisti koulun takii. Se dress-code on tosi ärsyttävä ja aika tiukka, mut sisällä on nii kylmä ettei huvitakkaa olla topissa ja sortseis. Porukat kyselee edelleenki kaikkee typerää, kuten et onks meillä suomessa tummaihosia ja et puhuuks ne sit suomee. Ja et miks me matkustetaan paljon ja miten voin osaa puhuu suomee koska se on nii vaikeeta. Sunnuntaina sit mentiin host-äidin isovanhempien maatilalle kolmen tunnin matkan päähä. Se oli tosi kivaa ja se paikka oli tosi kaunis. Ja täällä mis asun ei sellast puhdasta luontoo/metsää nää ollenkaan, nii oli kivaa vaihteluu. Ja ne oli tosi mukavia ja ihania ! Ja niillä oli eläimii siel kans. Koti-ikävä tulee vähän väliä, mut ei kovin pahasti onneks :)

tiistai 28. elokuuta 2012

eka koulupäivä

Eka koulupäivä suju iha hyvin vaik eka vähä pelottiki mennä, olin vaan tosi väsyny aikasest heräämisestä. Mun koulu alkaa vast 8.50 joten ei mun tarvii herätä kovin aikasin. Löysin jopa kaikki luokat ja olin kaikissa ajoissa :D kaikil tunneilla käytiin läpi jtn perusjuttui esim säännöt ja tavarat joita pitää hankkia.. Inhottavaa et joudun tuhlaa rahat johonki tietyn kokosiin kansioihin ja kyniin... Sit oltiin kans tutustumisleikkejä ja sellasta ja heti ku kaikki kuuli et oon vaihtari nii ne alko huutaa kui siistii, mis suomi on, kaua oot ollu tääl, millon sä lähet, yms. :D mut kaikki oli tosi mukavii ja jutteli mulle. Eikä tarvinnu mennä yksin syömään ku sain liikkatunnilta seuraa. Hei ja mua alko äsyttää toi oman lounaan mukaan ottamine jo ekana päivänä, joten olkaa kiitollisii kouluruuasta siellä. Tääl se on nii kallista ja pelkkää roskaruokaa lähinnä, ettei sitä melkei kukaa osta. Toka päivä meni kans hyvin ja mult kyseltiin tosi paljo kaikkee. Kaikki mun aineet vaikuttaa kivoilt ja mielenkiintosilt ja opettajat oli rentoi ja mukavii kaikki :) eikä täällä nii tiukkaa oo ku luulis, ainoo vaa et jos menee vessaa tunnilla nii pitää pyytää Hall-pass mut se ei oo iso juttu. Ja monilla tunneilla saa syödä ja jutella ja kuunnella musaa. Vaik suurin osa mun kursseist onki kuvista ja vastaavaa. Mut voin jo ny sanoo et oikeestaan tykkään koulusta Suomessa enemmän, on aika rasittavaa ku ei oo välituntei ollenkaa, vaan 5min aikaa vaihtaa luokkaa. Ja tosiaa mun koulu on valtava ja siel on n.3000 oppilasta. Iha käsittämätöntä !

torstai 23. elokuuta 2012

rodeo

Tiistaina käytiin koululla rekisteröitymäs ja tekemäs lukkari mulle. Mut sit se opo tms. sotki jotai ja pisti mut iha väärille kursseille eikä tajuttu sitä ennen ku lähettii jo pois. No saatii korjattuu ne onneks, eli otin ny enkun, USA-historia, kuvis, liikunta, kansainvälinen elokuvakurssi, sisustus, valokuvajournalismi, luova kirjoitus ja saksa. Eli aika rentoo..
Keskiviikkona eli eilen mentii kattoo rodeoo. Se oli tosi siistii ja varsinki se härkäratsastus. Ne ratsastajat vaa lens ilmaa ja se oli tosi hauskaa. Sit maisteltii paikallist corn-dogii joka oli periaattees hotdog lihapiirakkataikinal. Sit syötii Funnel-cake, joka on vähän ku donitsi mut paljo rasvasempi. Oli kyl hyvää! Sit käytii muutamas laittees. Kaikist siistein oli sellane mikä pyöri nii lujaa et liimaannuttii seinii. :D ja kummitusjuna oli kauheen pelottava, ei yhtää sellane ku lintsillä. Se oli ihan kamalaa ! Oon ny alottanu käymää joka ilta lenkil näitte koiran kans, koska tääl ei yleensä viedä koirii lenkille, vaa ne päästetää vaa takapihalle. Ja ruoka tääl on paljo epäterveellisempää, mut nää kyl ostaa välil salaattii ja kasviksiiki, mut ei ne oo ees nii hyvii ku Suomes. Tänää mennään taas haastattelee host-perheit eli pääsee taas tutustuu uusii ihmisii :) Ja kävin kampaajalla, oli monta kymppii halvempi ku kotona ois !

maanantai 20. elokuuta 2012

shopping

Sunnuntaina olin host-momin mukana second home-visiteil, eli käytii tsekkaa host-perheit mis on vaihtareit ja kattoo et kaikki on hyvin. Se oli tosi mielenkiintost, ku pääs näkee et minkälaisis kodeis ja perheis muut on. Ja huomasin et oon aika onnekas, koska ne muut ei ollu oikei nähny muita saman ikäsii nuorii täällä. Jokatapaukses oli tosi mukavaa ja odotan jo innolla syyskuun 1. päivää, ku sillon on kaikkien pohjois-texasis olevien EF:n vaihtareitten kans. Tänään mentii Lenan kans shoppailemaa Denton Mall:iin ja löydettii aika hyvin kaikkee kouluu varten.Ostin repun,koruja ja pari paitaa jotka peittää olkapäät et voin käyttää niit koulussa. Tääl ei oo ihan nii halpaa ku eka ajattelin, mut esim. topit ja kengät on halvempii ja niit halpoi vaihtoehtoi on enemmän täällä ku Suomessa. Mut erilaisii ja hienoi vaatteit tääl kyl on. Sit mentii lounaalle syömää "terveellisempää" pikaruokaa eli kanavoileipii ja ranskalaisii. :D Eilen ostettii 8 eri makua jäätelöö ja ollaa ny maisteltu niitä. Jäätelö täällä on kyl paljo parempaa ku Suomes, siin on varmaa enemmä rasvaa ja sokerii tai jotai.. Ja juon iha liikaa kokista täällä....

perjantai 17. elokuuta 2012

yhdeksäs päivä reissussa

Tänään oli toinen kerta täällä ku käytiin elokuvissa. Mun molemmat host-sisarukset on töissä elokuvateatteris,joten koko perhe pääsee ilmaseks. Eilen olin yötä vaihtarilla, joka on itävallasta. Jo näi lyhyes ajas meist on tullu hyvii kavereit, ku kummatki tietää milt toisest tuntuu ja voidaa yhdes nauraa oudoille ja hauskoille jutuille mitä tääl on. Esim. se et täällä syödään sipsei aina leivän kans. Ja kukaan ei syö aamulla leipää vaa sitä syödää lounaaksi.. Suojateitä on vaikee löytää ja tänäänki ku käytiin Lenan kans kävellen (joo ja tääl ne ihmettelee sitä et halutaan kävellä) Starbucksiin nii pelättii nii paljo et jäädää auton alle, ku se valo vaihtu vilkkuvaks punaseks tyylii heti ku lähti kävelee tien yli.. Sit oltiin menossa jätskille ja se myyjä oli tosi mukava nuori poika jonka kaa jäätii juttelee. Ja se alko nauraa ku kuuli et oltiin oikeesti kävelty sinne, se luuli et se oli joku vitsi tai jotai.. Ainii, ja täälläpäi ajatellaan et kana on terveellisempää ku mikää muu liha? Sori kun en oo kauheesti laittanu kuvii mihinkää, ku en ensinnäkää muista ottaa kameraa mukaa ja sit joko unohdan tai en oikee tiijä et mistä ottaisin kuvan nii se aina jää... Mut koitan alkaa terästäytyy siin asiassa :D Huomenna on pool-party mihin tulee porukkaa Lenan koulusta, ihan kiva et pääsee taas tutustuu uusii ihmisiin. Ens viikolla sit kampaaja vihdoinkin ja sit tapaaminen koululla jonku ihmisen kans ja tehään mun lukkari ja rekisteröidään mut kouluun tai jtn. Täällä on iha sikana valinnanvaraa kursseis, mm. sisustusta, kosmetiikkaa, lastenhoitoo ja maatalousta. Mä valitsin vaan mahdollisimman paljon taidepainotteisii kurssei ettei tulis liia vaikeeta iha turhaan. Toivotaa vaa et saan kaikki sopimaan. Vielä 10 päivää kesälomaa ! Ja helteet jatkuu vaik ny on ollukki vähän ukkosta ja sadetta välillä. Miss you <3

tiistai 14. elokuuta 2012

:)

Huh, en ees tiedä et mist alottaisin ku tääl on tapahtunu niin paljon kaikkee ja on iha mahdotonta kuvailla kaikkee mitä tääl on. Oon sopeutunu tähän perheeseen tosi hyvin ja mul on tosi kotosa olo täällä. Ja mua kohdellaan ihan ku kaikkii muitaki perheen jäsenii, mikä on tosi hyvä. Kaikki on erilaista täällä ku Suomessa, ihmiset on tosi äänekkäitä ja puhuu paljon ja se tuntuu tosi kivalta, mut myös oudolta ku ei oo tottunu sellaseen. Tähän mennessä oon käyny syömäs ulkona paljon ja varsinki meksikolainen ruoka on tosi suosittuu täällä. Tää Dentonin kaupunki on tosi viihtyisä paikka,vaik tääl onki paljon teitä ja rakennuksii ja rakennustyömaata yms. Ydinkeskusta on kuitenki tosi kaunis ja siel on porukkaa iltasinki viettämäs aikaa ulkona ja kahviloissa yms. Ja täällä näkee kyl ihmisii jotka kävelee ja pyöräilee ! Viikonloppuna käytiin San Antoniossa viiden tunnin ajomatkan pääs vierailemas sukulaisilla. Siel ne halus näyttää mulle keskustas olevan "The river walk" nimisen joen, joka menee keskel kaupunkii ja kai osittain sen allakin. Se oli tosi hieno paikka ja siel oli tosi paljon ihmisii. Eilen vietettii päivä uima-altaalla, koska tääl on nii kuuma et se on ainoo paikka mis voi olla ulkona. Ja sit meil oli yötä toinen vaihto-oppilas joka on Itävallast. Meist on tullu jo nyt kavereit ja se on tosi kiva, ku pääsee tekee kaikkee hauskaa iha eri taval ku perheen kans. Yks suurimmist eroist Suomeen verrattuna on se, et ku kavereit tulee kylään nii aikaa vietetään koko perheen kans eikä mennä omaan huoneesee keskenään. Mut must se on vaa tosi kiva ja Suomeski vois olla niin. Viikonloppuna mennää ostaa kouluvaatteit ja tarvikkeita, ku tääl on tax free viikonloppu kaupoissa koululaisii varten. Ja Amerikassa kaikelle on Drive Thru.. Pankeille, Starbucksille ja jopa apteekeissa on sellane :D se on oikeestaan iha kätevää ku missään ei tarvii nousta autosta... Oon maistattanu näillä salmiakkii, suklaata ja ruisleipää ja ainoo mist ne tykkää on suklaa.. Niitten mielest salmiakki on kamalint mitä ne on ikin maistanu ja ne ihmettelee et syödäänks me oikeesti sitä karkkina. Kirjottelen taas myöhemmin, pärjäilkää ! :)

torstai 9. elokuuta 2012

vihdoinkin perilla !

Joudun nyt kirjottaa tan perheen koneella ku omas ei toimi  netti just nyt. Tanaa oli eka kokonainen paiva taalla ja on ollu tosi mahtavaa ! En millaa pysty ees kuvailee sita miten mahtavaa taal on. Kaikki on tosi erilaista ja isoa ! Esim. ravintolassa kokikset on varmaan litran kokosis laseissa. Kaikil on hienot ja isot autot ja joka paikas on siistia ja kaunista. Eilen ei tehty kummempia, kaytiin ulkona syomassa, jossain paikallises ravintolas mika oli tosi kova aaninen ja hauska paikka ! Ja hei, taal on paljon muutaki ruokaa tarjolla ku hampurilaisii ! :D tanaan kierreltiin vaha kaupoissa jossai isossa ostoskeskukses, mis oli hirveesti ihanii kauppoja ja paljon kaikkee hassua, mm. jaahalli ja karuselli. Ja tosiaan lamminta taal on ollu 36-40 astetta, mut ei se kovin pahalta viel tunnu ja sisalla on ilmastoinnit tosi kylmalla. Mun huone on ihana, mul on vaatehuone ja ISO sanky. Kaikki ihmiset taal on ilosii ja puhuu tosi paljon ja se on tosi kiva. Huomenna meen toisen vaihtarin ja sen host-aidin kans elokuviin. Maistatin nailla salmiakkii, mut kukaan ei kyl kauheesti pitany siita, mut yks vaan tahan mennes on sylkassy sen heti pois suusta :D ruisleipa maistuu naille vahan paremmin kuitenki. Meil on taal pienii ongelmii nettiyhteyden kans, eli en tieda et koska se korjaantuu nii paasee kirjottaa omal koneella. En ois ikin uskonu et johonki paikkaan voi rakastuu nain nopeesti, taal on vaa nii ihanaa !

Paljon terkkuja Suomeen, Anni :)

tiistai 7. elokuuta 2012

Viimeinen päivä

Ja näin alkaa viimenen päivä Suomessa ! Pakkaaminen hoidettu ja muutkin asiat valmiina ! Nähdään ens kesänä, I'll miss you <3

lauantai 4. elokuuta 2012

Infojuttuja

Niin ja niille ketkä ei vielä tiedä, niin ajattelin vähän kertoo et mihin mä oikeen oon menossa yms. Eli meen ensin 2-8 viikon ajaksi aluevalvojan kotiin asumaan, siihe asti et vaikituine perhe löytyy. Oon jo jutellu niitten kans tosi paljon ja ne on tosi mukavia ja ihania ! Kaupunki mihin meen on vajaan tunnin matkan päässä Dallasista, asukkaita jtn 100 000. Kouluun kuljen keltasella koulubussilla ( JES !) ja mun koulussa on kansainvälisyysprojekti tms. eli siel on tosi kivoi kurssei ja pystyn jatkaa saksan opiskeluu siellä. Muita vaihtareita mun kouluun on tulossa ainaki Itävallasta ja Espanjasta. Ja järjestö minkä kautta meen on Ef. Lähtöön on enää 5 yötä, hui kamala ! Pahinta on vaan tää lähteminen ja hyvästely, koska tiijän et tuun viihtyy tuolla tosi hyvin, enkä ois voinu toivookkaa parempaa paikkaa mihin mennä :)

Jos kohta alottais sen pakkaamisen jo ;)

torstai 2. elokuuta 2012

Lähtöfiiliksiä

Nyt lähtöön on jäjellä about viikko enää. Hassua et viel vähän aikaa sitte siihen oli viel monta kuukautta, aika menee niin nopeesti ettei ite pysy perässä. Pakkaaminen pitäis pikkuhiljaa alottaa, siitä ei kyllä kovin mieluista tuu. Muutamia hankintojakin on edessä, muutamat niistä tosi oleellisia, kuten TULIAISET... Pankkikortin hommasin ihan viimetinkaan, saa nähä ehtiikö tulla ennen lähtöä. Paljoa ei vielä jännitä, mutta eiköhän sekin jossain vaiheessa tule. Toivon vaan et lennot sujuu suunnitelmien mukaan, perhettä ei onneksi tarvii jännittää, koska ne on tosi ihania ja mukavia ihmisiä ! En vieläkään kunnol käsitä sitä et oon lähössä, mut oon tosi innoissaan ja odotan kovasti kaikkii niit ihmisiä ja kokemuksia siellä. Jopa koulun alkua odotan innolla ja erityisesti lämmintä säätä !

Lisää kirjottelen varmaan sitten paikan päältä.